Browse stories

Juha, erityisopettaja

Teaching and training, Oppilaitos

Julkaistu 3.11.2012

Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Aineenopettaja
Valmistumisvuosi 2009

Tyypillinen työpäiväni: Tietoteknisten aineiden opettaminen tutkintotavoitteisessa koulutuksessa (datanomi) erityisammattioppilaitoksessa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tietotekniikan laaja-alainen osaaminen, erityisoppilaiden asettamat vaatimukset.,

Päädyin nykyiseen työhöni: Opiskelin osin yhtä aikaa maisterintutkintoa ja erityisopettajan pätevyyttä. Opiskelun yhteydessä tutustuin nykyisessä työpaikassani työskentelevään henkilöön, joka sitten kyseli olisinko kiinnostunut tulemaan töihin erityisammattioppilaitokseen ja siitä se sitten lähti.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Ehkä tietoteknisten asioiden tietojen ja osin taitojenkin syventyminen. Lisäksi opintojen loppuun saattamisen tuoma itseluottamus tuo itseluottamusta työtehtävien hoitamiseen.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tavoitteellisuus ja sopivan (realistisen) aikataulun laatiminen elämäntilanteen ja opintojen suhteen auttaa selviytymään pitkässä juoksussa. Toisaalta ei aina voi orjallisesti noudattaa aikatauluja ja joskus pitää ja on hyväkin olla itselleen armollinen. Se ei kuitenkaan saa tulla tavaksi ja on muistettava, että opinnot ei etene ellei niitä tee järjestelmällisesti. Jos ei tänään niin huomenna tai viimeistään vaikka ensi viikolla. Muuten asiat alkavat kasautua ja se taas lisää stressiä. Huolehdi itsestäsi ja läheisistäsi, jotta jaksat opiskella.

More stories

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… read story >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… read story >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
read story >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… read story >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen read story >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… read story >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät read story >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… read story >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… read story >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… read story >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … read story >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… read story >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … read story >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… read story >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… read story >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… read story >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… read story >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia read story >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… read story >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… read story >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›