Browse stories

Aiska, suunnittelija

Planning, development or administrative duties, Helsingin yliopisto

Julkaistu 23.4.2015

Opiskelupaikkani University of Helsinki
Pääaine tai koulutusohjelma Uskontotiede
Muut opinnot Sosiologia, kulttuuriantropologia, naistutkimus
Valmistumisvuosi 1996

Tyypillinen työpäiväni: Kurssien suunnittelua ja hallintoa, kokousten valmistelua ja kokouksia, erilaisten tapahtumien järjestämistä ja tiedotusta, verkoston koordinaatiota, kv. yhteyksiä, selvityksiä, taloushallintoa, kirjoittamista. Vaikka mitä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kommunikaatiotaidot, projektiosaaminen, hyvät yhteistyötaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin ollut yliopistolla toisessa oppiaineessa & toisissa tehtävissä valmistumisen jälkeen. Olin myös hankkinut työelämäkokemusta yliopiston ulkopuolelta. Olin alusta asti mukana kun verkostoa käynnistettiin, joten oli luontevaa tehdä sitä myös työksi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Pedagogisista opinnoista, verkko-opetukseen & tvt-taitoihin liittyvistä opinnoista ja kielistä, myös äidinkielestä. Tutkinnon substanssiaineista ei niinkään.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa pyrkiä tekemään vaikka lyhytaikaisesti tai projektin verran juttuja, jos ne kiinnostaa. Ei kannata olla liian nirso, koska monet tehtävät voi muokata vähitellen enemmän mieleisikseen. Ja haasteita & valtaa ei kannata pelätä.

More stories

Ola

opinto-ohjaaja

Henkilökohtaista ohjausta tutkinnon pakollisten sekä valinnaisten opintojen suorittamiseen; ohjauksen tun… read story >

TaasYksiTeologi

toimistoassistentti

Työpäiväni koostuu toimiston (IT-)ongelmien ratkaisusta ja enimmäkseen itsenäisten projektien parissa työ… read story >

Peter

päällikkö

Tyypillinen työpäivä on täynnä palavereja oman tiimin, verkostojen tai työryhmien kanssa. Muu aika kuluu … read story >

Karo

Teen kahta työtä: kotoa käsin itsensätyöllistämisajatuksella raportointia toimeksiannoista ja museo-oppaa… read story >

Kirjastotäti

kirjastovirkailija

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›