Plocka berättelser

Tanja, consultant

Konsultverksamhet, Rongo Oy

Julkaistu 10.2.2014

Opiskelupaikkani Metropolia Ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Ohjelmistotekniikka
Valmistumisvuosi 2013

Tyypillinen työpäiväni: Työskentelen tietovarasto- ja raportointiympäristöjen ylläpidossa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että seuraamme asiakasympäristöjen toimintaa ja korjaamme mahdollisia virhetilanteita. Työhön sisältyy myös olemassa olevien ympäristöjen pienkehitys. Näiden ohella on mahdollista olla mukana projekteissa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ongelmanratkaisu, looginen ajattelu, tiimityötaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Löysin työpaikkani opiskelujen aikana ammattikorkeakoulujen kesätyömessuilta. Vajaan kahden vuoden jälkeen ja tutkinnon valmistuttua jäin kokoaikaiseksi työntekijäksi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: SQL-kielen ja ohjelmoinnin kautta olen saanut hyvät valmiudet erilaisiin logiikkaa vaativiin tehtäviin ja tietokanta tehtäviin. Kaikkein eniten väitän kuitenkin saaneeni hyötyä opiskelujen ohella tekemästäni opiskelija-aktiivihommista (näistä sai myös muutaman opintopisteen). Toimin koulullamme tutorina, opiskelijayhdistyksen hallituksessa ja opiskelijakunnan hallituksessa.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tietotekniikan alalla kannattaa hakea töitä hyvin eri aloilta, sillä näitä töitä löytyy jokaisesta työpaikasta. Kannattaa myös selvittää laajasti millaisia kaikkia töitä voisi tehdä, sillä en ollut kuullut alastani ennen kuin pääsin töihin alan yritykseen.

Mera berättelser

Kaisa

opintoasiainkoordinaattori

Opiskelijahallinnon tehtävät, asiakaspalvelut, opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontatyö, kehittämistyö, opet… läs berättelsen >

suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… läs berättelsen >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… läs berättelsen >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… läs berättelsen >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… läs berättelsen >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… läs berättelsen >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … läs berättelsen >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… läs berättelsen >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… läs berättelsen >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… läs berättelsen >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. läs berättelsen >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… läs berättelsen >

kemi

utvecklingsingenjör

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. läs berättelsen >

J

johdon assistentti

Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… läs berättelsen >

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… läs berättelsen >

Katu

Coordinator: Grants Management and Resource Mobilisation, University of Namibia
Coordinates grants and p…
läs berättelsen >

Etnologisti

user experience designer

Kandi

talent acquisition specialist

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia läs berättelsen >

E

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… läs berättelsen >

vuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›